torstai 15. lokakuuta 2015

1800 LUVUN MUOTI

MUODIN HISTORIA

Muoti on Nykysuomen sanakirjan mukaan jollakin elämän alalla kulloinkin vallalla olevan maun mukainen yleinen tapa tai käytäntö. Tässä blogissa kerromme 1800 luvun muodista ja sen muutoksesta. 
Ensimmäisen ihmisen pukeutuminen oli ihon koristelua, kehomaalauksilla ja tatuoinneilla. Lisäksi kerättiin ja käytettiin erilaisia luonnonmateriaaleja. Suurin edistysaskel oli, että alettiin käyttää kasveista saatavia kuituja pukeutumiseen. Kuituja huovutettiin ja solmittiin yhteen, kunnes keksittiin että kuituja voi kehrätä. Kehräämällä syntyivät ensimmäiset kunnon kankaat.




Asiantuntijoiden mukaan muoti syntyi myöhäisellä keskiajalla, melkein 700 vuotta sitten 1300-luvulla Euroopassa. Kiinostus muotia kohtaan oli lisääntynyt aateliston keskuudessa. Tämän jälkeen muutkin kansalaiset kiinnostuivat muodista. Tällöin vaatteet olivat arvokkaita.






AATELISTON PUKEUTUMINEN

1800-luvulla aateliset pukeutuivat hienoihin ja kalliisiin vaatteisiin. Aatelisnaiset pukeutuivat pääasiassa mekkoihin. Tuon ajan muotia kutsutaan Viktoriaaniseksi muodiksi. Se on 1800-luvun pukeutumis- ja sisustamistyyli. Nimensä se on saanut Iso-Britannian kuningattaren Viktorian mukaan. Viktoriaaniselle pukeutumistyylille oli ominaista pitkät hameet, korkeat kaulukset, koristeellisuus ja korsetit. Mekot olivat valmistettu muunmuassa silkistä. Ne olivat hienoja ja suuria. Naisten mekoissa oli monia kerroksia ja laskoksia. Mekkojen helmat leventyivät ja muotiin tuli monikerroksisuus.

Asusteina käytettiin hansikkaita, päivänvarjoja, hattuja ja koruja. Siihen aikaan aateliston jopa vapaa-ajan asuissa oli koruja ja timantteja. Vuonna 1850 alettiin valmistamaan tehdasvalmisteisia koruja. Myöhemmin korut levisivät muillekin kansalaisille.


Kuvassa näkyy aateliston mekkoja 1800 luvulta.







KOLMANNEN SÄÄDYN PUKEUTUMINEN



1800-luvulla vaatteet olivat kalliita, joten vain varakkaimmilla oli varaa muotivaatteisiin. Vaateomaisuus oli talon arvokas pääoma eli töistä olisit voinut saada palkaksi tuolloin vaikka kangasta.Pukumuoti oli pitkään pinnalla 1600-luvun säätymääräyksen mukaisen pukeutumisen takia.

Naisen asu koostui yleensä hameesta, röijystä, esiliinasta ja huivista. Röijyn alle puettiin erilaisista kangaspaloista ommeltu sarkkipaita. Röijy on napitettu pitkähihainen jakku. Röijy ylettyi vähän vyötärön alapuolelle. Röijy oli samantapainen kuin tämän päivän neuletakki tai vaikka huppari. Yleisin asuyhdistelmä oli röijy ja hame. Hame oli suora, leveä ja pitkä. Hameen päällä käytettiin myös esiliinaa. Tyypilliset jalkineet olivat lipokkaat. Lipokkaat olivat erilaisista nahkapaloista ommellut kengät. Talvella käytettiin tallukkaita nahkasta ja kankaasta ommeltuja varrellisia kenkiä.
Mekkoja ja leninkejä alettiin käyttää vasta 1800-luvun loppupuolella. Hameet kuitenkin säilyivät kauan yleisimpänä arkivaatteena. Mekkojen kanssa käytettiin myös esiliinaa sekä huivia. Naiset eivät käyttäneet 1800 luvulla lainkaan housuja. Mikä on hassua sillä nykyään hameita ja mekkoja ei käytetä juuri ollenkaan arkivaatetuksessa.


 

Kuvassa vasemmalla on hame ja röijy, oikealla on taas hame ja röijy sekä huivi ja esiliina.








MUODIN MUUTOS


Tavallisille ihmisille vaatteet oli talon arvokkain pääoma 1700-1800 luvuilla. Kangas oli silloin yhtä tärkeää kuin sinulle tällä hetkellä raha. Silloin vaatteet tehtiin pääasiassa kotona käsin. Tavallisten ihmisten arkivaatteet olivat yleensä yksivärisiä, eikä niissä ollut juurikaan kuvioita tai koristeluita.

Yleensä vaatteissa käytettiin villa- ja pellavakankaita, kunnes 1900-luvulla kotimainen teollisuus toi Suomeen puuvillan. Silloin juhlavaatteista tehtiin koristeellisia. Niihin käytettiin enemmän vaivaa ja aikaa. Pukeutuminen oli muutenkin paljon yksinkertaisempaa eikä lämpimiä vaatteita juuri ollut. Nykyään käytetään toppatakkeja talvipakkkasella, silloin saatoit pukea vain huivin yllesi.

2000-luvun muodissa korostuu yksilöllisyys. Jokainen pystyy toteuttamaan itseään muodin kautta. Ennen se ei ollut juurikaan mahdollista.1800-luvulla naiset ja tytöt pukeutuivat vain mekkoihin ja hameisiin. Nykyään naiset ja tytöt pukeutuvat myös housuihin. Farkut yleistyivät Suomessa vasta 1950 luvun jälkeen. Nykyajan pukeutuminen on siis rennompaa ja vapaampaa kuin ennen. Vaatteita voi ostaa vaatekaupoista edullisesti. Nykyään kankaita on lukuisia ja vaatteita on tuhansissa eri kuvioissa.


                                         Kuvassa näkyy nykypäivän muotia.